Siirry pääsisältöön

Mainoskokeilu

Päätin kokeilla mainoksia blogissani Tradedoublerin kautta. Valitsin juuri Tradedoublerin, koska Google AdSensestä olen kuullut enimmäkseen huonoa ja Tradedoublerista hieman parempaa. Sain itse valita haluamani mainokset, yritin valita sellaisia yrityksiä, joiden tuotteita voisin itsekin käyttää. Toisaalta etenkin joulumainokset ovat hieman räikeitä ja vilkkuvia, mutta katsotaan nyt. Niitähän tarvitsee pitää vain jouluun saakka.

Ehkä samalla voin oppia jotakin nettimainonnasta, siitä kun tunnutaan puhuvan niin paljon. Yleinen puheenparsi on, että kävijämäärien pitäisi olla todella suuria, jotta mainoksista on rahallista hyötyä. Saapahan sitten tällaisessa pienessä mittakaavassa jonkinlaista tuntumaa aiheeseen. Minulla ei ole muutenkaan bloggauksen kanssa mitään sen kummempaa suunnitelmaa. Tekstiä kun vaan tuntuu tulevan, niin pakko sitä on jonnekin laittaa, Facebook-seinä pullistelee jo muutenkin. Olenkin usein pohtinut, että minulla tuntuu olevan jonkinlainen kirjoittamisen ja jopa julkaisun pakko.

Eräälle lähipiirissäni heitin leikkimielisesti, että jospa mainosrahoilla pääsee vaikka joskus Raxiin syömään, ei sillä, että siellä koskaan kävisin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Snellmaninkatu

Sleepy weekend

During the week I've been working quite much, what has made it a bit rough is the distance to my workplace, the days get easily 12 hours long. Also hanging out by myself after long time 😃 It feels like there is air to breathe in the flat. Been sleeping, eating well, looking the sea. Made plans to be social. Also i'm planning a traintrip to Croatia, perhaps soonish. Ahh, got so excited to look at the hotels, I want it with a pool. I think i will write about it later. How's your weekend going?