Wolf of Wall Street huumaa

Alkuvuodesta tuntuu olevan paljon hyviä elokuvia teattereissa. Eilen käytiin katsomassa Wolf of Wall Street, joka perustuu Jordan Belfortin kirjoittamaan kirjaan itsestään. Miltä sinusta tuntuisi jos ensimmäisenä päivänä uudessa työpaikassa korkein esimiehesi tiedustelisi, kuinka usein tyydytät itseäsi, ja vastauksen kuultuaan kehottaisi tuplaamaan määrän? Ei siksi, että se on hauskaa, vaan koska se on välttämättömyys Wall Streetillä.

Kotona sanottiin, että elokuvan täytyi olla vaikuttava jos feministikin sen nähtyään hehkuttaa sitä, kuinka Leonardo DiCaprion erinomaisesti näyttelemä Belfort ottaa huumeita, no, prostituoidun takaluukusta. Siinäpä elokuvan salaisuus taitaa ollakin. Elokuvan vauhti on niin tiivis ja Scorsese esittää tarinan siten, että katsojalle ensisijaiseksi tunteeksi ei muodostu paheksunta, jota toiminta tietenkin on, ja rikollistakin, ällöttävää ja täysin moraalitonta. Katsoja suorastaan innostuu ja hämmentyy näkemästään, huumoria unohtamatta.

Lyhyen selvittämisen jälkeen vaikuttaa myös siltä, että melkein kaikki hulluimmatkin tarinassa esitetyt tempaukset ovat tapahtuneet tosielämässä.

Mielenkiintoista on myös dynamiikka talouden, Wall Streetin, meklareiden ja toisaalta valtiovallan ja oikeusjärjestelmän välillä. Viimeiseen asti Belfort yrittää rahoillaan pelastautua tilanteesta. Ja mikä vastakkainasettelu hänen ja tummanpuhuvan poliisin ja oikeusjärjestelmän edustajan välillä, kun toinen on valmis ostamaan kaiken, toisen moraali ei anna periksi piiruakaan. Hänelle Belfort on vain yksi konnista, onhan niitä nähty. Silti tämän moraalinvartijan katse ei ole ylimielinen, vaan ymmärtävä ja viisas.