Siirry pääsisältöön

Vihdoinkin pääsin kirjastoon. Olin nähnyt minulle aiemmin tuntemattoman Joel Haahtelan vilaukselta Riikka Pulkkisesta kertovassa tv-ohjelmassa. Kiinnostuin hänen tuotannostaan, sillä sitä kuvailtiin unenomaiseksi, yleensä pystyn samaistumaan sellaiseen kun leijuskelen päivistä toisiin.

Lumipäiväkirja piti lukea nopeasti loppuun, luin sitä vain parina päivänä. Jotenkin minulle syntyi sellainen kuva, että haluaisin keskustella kirjan kirjoittajan kanssa, takoa hänelle jonkinlaista uskoa. Ainakin minulle välittyi kuva masentuneesta miehestä, kirjan päähenkilöstä.

Tuli tunne, ettei päähenkilö oikein pysty kiinnittymään Helsingissä mihinkään, työpaikallaan oikeustieteellisessä tiedekunnassa hän hoitaa velvollisuutensa ja suorittaa. Toisaalta työ vaikutti hieman liiankin kiireettömältä, väittäisin, että jos oikiksen proffa menee töihin kymmeneksi, hän pysyy toimistolla iltamyöhään. Vaikka ei kai sinänsä mielikuvituksen käyttö ole kiellettyä. Jotenkin ajattelin, että tässä nyt kirjailija, toiselta ammatiltaan lääkäri, uneksii, että jossain muussa ammatissa olisi paremmin, mikä ei välttämättä ole totta. Hyvin monet alat on ajettu äärimmäisen ahtaalle, ja kyse on myös järjestelmistä ja rakenteista.

Väittäisin myös, että kirjan päähenkilön elämästä puuttui intohimo. Vaimo ja perhe oli oikein mukava, mutta jotakin koko ajan puuttui. Vastasatanut lumi oli Helsingissä kaunis, mutta aina vain jotain puuttui.  Itse ehkä ratkaisisin päähenkilön porvarilliset ongelmat tekemällä jotakin täysin päätöntä. Mutta en tiedä olisiko päähenkilö pystynynt siihen, ehkä hän oudolla tavalla nautti tylsästä ja turvallisesta elämästään liikaa, silti saamatta siitä täyttymystä.

Kirja vahvisti uskoani miehistä, jotka kärsivät siitä, etteivät uskalla tarttua hetkeen ja elävät usein menneisyydessä tai missä lie pysähtyneisyydessä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikonlopun luvut

Olipas hyvä viikonloppu lukemisten suhteen. Satuin viikolla Kaisaniemessä sijaitsevaan pohjoismaiseen kirjastoon, mikä kultakaivos! Siellä oli todella mielenkiintoisia elokuvia ja mikä parasta, valtava määrä uusia kirjoja, joiden perässä en yleensä kirjastoissa juokse, sillä ne ovat hyvin suosittuja. Nyt sain napattua kuvassa olevat kirjat ja muistaakseni jonkun neljännenkin sekä kolme elokuvaa. Samalla tulee helpommin tutustuttua omaan tai meitä lähellä olevien kulttuurien tuotteisiin. Tuntuu, että Kanadan matkani ja joidenkin pohdintojeni jälkeen kärsin tällä hetkellä angloamerikkalaisen maailman ähkystä ja yritän korvata sitä jollakin muulla. Toisaalta lainasin silti yhden ainakin osin amerikkalaisen kirjan.. Aloitin Katriina Järvisen ja Laura Kolben kirjasta Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa - Nykysukupolven kokemuksia tasa-arvosta. Minusta tuntuu, että olen lukenut niin paljon vastaavia kirjoja, että tuo ei ollut mikään varsinainen ahaa-elämysten voittokulku min...

Vegaanista leivän päälle

Vegaani ja kasvissyöjä miettivät usein, mitä laittaa leivän päälle tästä eteenpäin. Juustolla yritän herkutella aika harvakseltaan, sehän on aikamoinen ilmastotuholainen, sen muuten ymmärtää hyvin viimeistään sitten, kun itse kokeilee tehdä juustoa, kuinka paljon raaka-aineitakin menee sellaiseen pieneen möykkyyn. Esimerkiksi tältä sivulta voi katsoa, että juuston hilijalanjälki on 13 kg CO2ekv. Sitä en heti keksinyt, mitä tuo ekv tässä yhteydessä tarkoittaa. Esimerkiksi soijalla vastaava luku on 1 kg CO2ekv. http://www.lisaalihasta.fi/ymparisto/ruoka_kuormittaa/elintarvikkeiden_hiilijalanjalki/elainperaiset/index.php Kuvassa oleva seesaminsiemenistä tehty tahini on yksi vastaus kysymykseen. Siinä on myös 23 grammaa proteiinia 100 grammassa. Näin kevätaikaan viitsii heittää jo kurkkuakin kyytipojaksi, talvisin suolakurkku on kiva. Muita mieleen tulevia leivänpäällisiä ovat esimerkiksi täysin kasvisperäinen Keiju-levite, sopii siis vegaanille, sekä erilaiset pestot.

Aaton tunnelmaa

Laitoin aiemmin kuvia, mutta olivatkin suurena kauhean hämäriä, joten korvataan ne tällä yhdellä :) Lähetetty Windows Phonesta