Siirry pääsisältöön

Valokuvakorttiprojekti: teemana tanssi

Kameran hankinnan myötä on kehittynyt pieni projektikin. Aion painattaa kierrätyspaperista tehdyille korteille ottamiani valokuvia (digijärjestelmäkameralla), teemana on tanssi, kuvan kohteina erilaiset tanssijat. Ensimmäiset kuvat onkin jo otettu, tanssilajina on streetjazz, niitä ei ole ainakaan vielä täällä blogissa nähty. 

Suunnitelmissa on kuvata vielä ainakin yhtä tai kahta balettitanssijaa sekä kolmattakin lajia, miksei useampaakin. Sen jälkeen painatan pienehkön painoksen korteista ja pistän ne myyntiin, hinnasta en tiedä tarkkaan vielä. koska täytyy laskea kulut sun muut. Mikäli korteista jäisi jotain käteenkin, olisi tanssijoitakin kiva kiittää pienellä palkkiolla. 

Täälläkin voi ilmaista kiinnostuksensa kortteja kohtaan, yhtenä vaihtoehtona mietin rahoituksen keräämistä etukäteen jonkin yhteisörahoituspalvelun kautta, toisaalta en tiedä onko se tarpeellista, kun projekti on kuitenkin toistaiseksi todella pieni. 

Saa suositella mieluiten pienehköjä tai keskikokoisia painotaloja, jotka painavat hyvää jälkeä kierrätysmateriaaleista tehtyihin kortteihin. Tästä varmaan myöhemmin lisää. 





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Snellmaninkatu

Sleepy weekend

During the week I've been working quite much, what has made it a bit rough is the distance to my workplace, the days get easily 12 hours long. Also hanging out by myself after long time 😃 It feels like there is air to breathe in the flat. Been sleeping, eating well, looking the sea. Made plans to be social. Also i'm planning a traintrip to Croatia, perhaps soonish. Ahh, got so excited to look at the hotels, I want it with a pool. I think i will write about it later. How's your weekend going?