Siirry pääsisältöön

Ratkaisuja pieneen takkuamiseen

Viimeiset muutamat kuukaudet on sujuneet tekemisen parissa mukavasti: töiden, projektien, työnhaun, ja kaiken elämän.

Tällä viikolla tuli ehkä joku käänne, ehkä en ollut varma, mihin kaikkeen tarttua, joten aikaa oli ehkä liikaa ja tuntui inhottavalta, eikä kaikki edennytkään niin sujuvasti. Sellaisiakin viikkoja ja päiviä tulee, nekin kuuluvat elämään. Olen ainakin oppinut, että eteenpäin on mentävä, juuri siksi tai siitä huolimatta.

Mietin kuitenkin, mistä niitä voimia taas kerätään, miten saadaan hyvä vire jatkumaan? Ensin lähdin ihan lenkille, sekin auttoi oikeastaan aivan heti ja vielä jälkeenkinpäin. Ihanaa, raikasta ilmaa, helmikuisen keväistä Tervasaarta.

Matkalla keksin vielä, että hieronta naisen tiellä pitää, ja varasin oman korttelin (support your local) Lepoon ajan jo ensi maanantaille. Otin 45 minuutin ajan, ja vissiin jotain turvettakin kuuluu siihen.
Lenkkikin auttoi keskittymään, sain hommia eteenpäin ja tuntuu ihanalta tuo pelkkä varattu aika ja itsestä huolehtiminen stressaavanakin aikana. Sain muilta muitakin vinkkejä tähän tilaan: teenjuonti ystävän kanssa tai kirjan lukeminen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Snellmaninkatu

Sleepy weekend

During the week I've been working quite much, what has made it a bit rough is the distance to my workplace, the days get easily 12 hours long. Also hanging out by myself after long time 😃 It feels like there is air to breathe in the flat. Been sleeping, eating well, looking the sea. Made plans to be social. Also i'm planning a traintrip to Croatia, perhaps soonish. Ahh, got so excited to look at the hotels, I want it with a pool. I think i will write about it later. How's your weekend going?