Siirry pääsisältöön

Metajuttu

Tuntuu hassulta, vajaan vuoden, tai ehkä 3/4-vuoden olen nyt bloggaillut. Tällä hetkellä tässäkin blogissa alkaa olla lukijoita itselle aika paljon, mikäli tilastot ovat luotettavia. Enkä koskaan ole havitellutkaan huimia lukijamääriä, enemmän ne ehkä pelottavatkin.

Kai kirjoittelen ja kuvailen, koska minun on joka tapauksessa pakko kirjoittaa ja kuvata jonnekin. Aikoinaan harkitsin blogin aloittamista pitkään, mutta en halunnut esimerkiksi esitellä itseäni, eikä pelkkä ruokablogikaan tuntunut omimmalta jutulta. Halusin myös muuttaa maailmaa, mutta tuntui, ettei silloin ollut tarpeeksi asiantuntemusta siihen. Nyt kaikki on kuitenkin mennyt kivasti omalla painollaan, ja tykkään tästä tosi paljon!

Joskus tuntuu hassulta, että kuvaan tosiaan tällä hetkellä älypuhelimella, toisaalta olisiko suurempi kamera koskaan mukana kun sen pitäisi olla? Ja toisaalta haluanko levittää netissä erittäin hyvälaatuisia kuvia? Järjestelmäkameraa olen kuitenkin hankkimassa, tarvitsen sen joka tapauksessa, kun vain pääsisi johonkin päätelmään siitä, mikä olisi sopivin. Toivoisin, että loppukesästä tai syksystä se jo löytyisi.

Mutta yksi asia, mikä kiinnostaisi minua, olisi lukijani. Keitä te olette, millaisia ihmisiä?

Niin ja mainoksista sen verran, että toistaiseksi en ole oikein tyytyväinen, tuntuu, että mitään ei oikein tapahdu. Luulisi, että omilla kävijämäärilläni jotain jo tapahtuisi, joten olen harkinnut muita vaihtoehtoja, pieniä tulonlähteitä blogilleni. Karin Lindroos myy tällä hetkellä Karkki-blogissaan ilmeisesti hyvällä menestyksellä resepti-kortteja, jotka hän itse on kustantanut. Voisin hyvin harkita jotakin hiukan vastaavaa.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Snellmaninkatu

Sleepy weekend

During the week I've been working quite much, what has made it a bit rough is the distance to my workplace, the days get easily 12 hours long. Also hanging out by myself after long time 😃 It feels like there is air to breathe in the flat. Been sleeping, eating well, looking the sea. Made plans to be social. Also i'm planning a traintrip to Croatia, perhaps soonish. Ahh, got so excited to look at the hotels, I want it with a pool. I think i will write about it later. How's your weekend going?