Siirry pääsisältöön

Uudet nuudelit



Joissakin blogeissa julkaistaan vanhoja kirjoituksia arkistoista. Itsekin olen bloggaillut jo viisi vuotta! Harmittaa kun vaihdoin blogin nimeä, enkä muistanut kertoa vanhoille lukijoille, pikkuisen olen uusiakin saanut. 

Blogi on minulle kirjoittamisen, itseilmaisun ja omien juttujen paikka. Uutena olen viime aikoina aloittanut Instagram-tilin, se on huippuhauskaa, sillä vuorovaikutusta on paljon enempi kuin täällä. 

Nuudelit maistuu vieläkin joskus, liha eipä juuri koskaan. 

Nyt olen taas ruvennut kirjoittamaan lehtiinkin, ehkä voisin postata niitäkin tänne joskus. Tämä kirjoitus on julkaistu suunnilleen joulukuussa 2012. 

-- 

Taisin lukioiässä saada yliannostuksen pikanuudeleista, mutta silloin tällöin nälkäisenä ja väsyneenä niitä tulee kokkailtua. Tällä kertaa heitin mukaan mökiltä vielä marraskuussa (!) maasta poimittua tammenlehväsalaattia ja nimeltämainitsematonta lihaa, jota myös sain sieltä mukaani. Hauska tuo salaatti, kun se on aika vahvaa ja rapeaa rakenteeltaan. Tein myös ravintolapäivän ylijäämistä couscousia uudelleen, ja heitin tuota samaa salaattia sinnekin, hyvin meni sekaan. Oletettavasti tammenlehväsalaatti on kovin terveellistäkin tummanvihreän värinsä perusteella. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikä lintu?

Tää video on kyllä viime vuoden kesäkuulta. Videon kuvaaja heiluu ihan onnettomasti ja tietenkin puhuu päällekin. Mutta menköön. Kannattaa muuten lukea tähän lintuun liittyvä klassikkokirja.

Naamio

Lähetetty Windows Phonesta