Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2015.

Sicario ja meksikolaisia aamupaloja

Olen päättänyt ruveta aktiivisemmaksi kulttuurin ja taiteen saralla. Eilen käytiin katsomassa Sicario-elokuva. Se oli ihan ok, vaikka en ole varmaan taaskaan kriitikkojen kanssa samoilla linjoilla.




Yhdessä kohtaa syötiin meksikolaista aamupalaa, siinäpä ideoita omaan kokkaukseen. Kiinnostaa! Olen ajatellut osallistua vegaaniseen tammikuuhun, vähän jännittää, kuinka tarkkaan onnistun ja missä kohtaa tulee tänkkapoo.

http://www.huffingtonpost.com/2015/06/10/mexican-breakfast-recipes-real-good_n_7546956.html

Joulukortteja

Nämä kortithan käyvät myös joulukorteiksi :) Tai voi tilata joulun jälkeenkin. Toimitan myös kuitit tilauksista.

Tavallisen postikortin kokoisia, pinta enemmän kiiltävä kuin matta. 2,5 euroa kappaleelta, kustannukset oli noin euron per kortti tässä vaiheessa. Voin lähettää postitse jos postikulut maksetaan lisäksi. Toisella puolella on ihan tyhjää tilaa kirjoittamiselle. Tilaukset kommentoimalla, seulon kommentit, joten en julkaise tilauskommentteja.

Loppuvuodesta

Huh huh. Vetamaton olo, kun ei vain tulisi kipeaksi. Jain pitkasta aikaa hetkeksi pois Facebookista, se tekee hyvaa etenkin tallaisena aikana kun jotenkin kaikki tiivistyy ja monia juttuja pitaisi saattaa paatokseen. Aika ei varmaan edes riita kaikkeen, mutta pitaa juitenkin yrittaa sopivasti. Kuitenkin helpottaa kun asioita saa ruksittua pois listalta. On sellainen jarjestelyn aika. Samalla kevaalle on muodostunut joitain suuntaviivoja. Tuollaisessa reissussa sita ei aina muistakaan mita kaikkea arki voi olla. Ja se miten kuitenkin onnistuisi aina sopivassa kohti loysaamaan. Keho tarjoaa niin paljon tietoa. Samalla tana syksyna on menossa sellaisia asioita, jotka saavat itkemaankin, kai onnesta. Kannattaa uskoa hullun lailla. Mutta missa kaikessa pitaa uskoa? Elama hammentaa. Ensi vuonnakin voi olla luvassa yllatyksia, jannittaa jo. Nama on jotenkin tarkeita vuosia.

Talvi tulee

Kukkuu

Harmillisesti blogi on ollut hieman sivussa, mutta kylla mina sita kaipaan. Se on niin oma. On taalla pimeampaa kuin Australiassa ja Aasiassa, mutta valo sielta kantaa pitkalle. Tama on se semmoinen hyva syksy, odotan jopa jouluakin. Tietenkin kaikissa valeissa pitaa muistaa levata, kaariytya. Ja tanssia, oi tanssia. Mutta lempeasti.

Footloose

Kuvakuulumisia Sydney

Mun huone talossa, jossa majoitun. Kaveri asuu talla hetkella perheessa. Saatan kylla majoittua viela hostellissakin Sydneyssa ollessa. Haihin ja Vietnamiin piti hankkia kengat paikan paalta. Veganihtava arvostaa tekonahkaa, vaikka muuten tuskin on erityisen eettiset.
Sydneyn kaupunkimaisemaa. Multi-cultural prayer room Heathrown lentokentalla. Taa paiva on mennyt ja menee viela opiskelutehtavissa, mut sit ei onneks oo niin paljoa hommaa :) Rannalle haluaisin myos pian.

Lahtokuopissa

Oijoi mika lahto on ollut. Hirveasti kaikkea saadettavaa, sita riittaa viela matkan paallekin talla kertaa. Joskus aika ei vain riita kaikkeen ja taytyy keksia joustavia ratkaisuja. Minulle tama tarkoittaa esimerkiksi hieman opiskelutehtavien naputtelua Sydneyssa. Kuitenkin matkaan on paasty. Hassua kuinka yhdella tiskilla oltiin perin hammentyneita vahaisesta lentoaktiivisuudesta. Itse vain tyytyvainen. Mutta nyt taytyy rientaa Lontoon etapille!

Australia ja Vietnam

Olen lahdossa maanantaina tekemaan ilmastorikosta eli lentamaan kolmen vuoden tauon jalkeen. Varmaan reissusta tulee kirjoiteltua tannekin kun sain lainapuhelimellakin homman viimein pelaamaan. Ensimmainen vaihe reissusta on valtavan pitkat lennot. Olen ajatellut mahdollisuuksien mukaan lahinna levata ja ottaa iisisti matkan aikana. Australiassa vietan noin viikon Sydneyssa kaverin haissa ja muutenkin. Sielta on lento Hanoihin ja varmaan liikkumista Vietnamin sisalla parisen viikkoa. Tervetuloa seuraamaan matkaa!

Laiva vuoden takaa

Ravintolapäivän suosituksia: Kasvistortilloja Liisanpuistikolla

Blogi on ollut vähän hiljainen. Yksi syy siihen on se, kun kirjoitan usein päivityksiä puhelimella, ja oma puhelimeni on taas vaihteeksi huoltokunnossa.

Mutta huomenna on taas ravintolapäivä ympäriinsä, itse olen mukana tekemässä kasvis- ja ehkä myös vegaanisia tortilloita Liisanpuistikolla, Krunikassa. Tämä tuli hieman äkkiä, joten improvisoidaan ja moni juttu saattaa vielä muuttua, mutta tervetuloa :)

http://www.maplantis.com/map?event-map=55599b8ace159ea65aa92602&event-id=55ce8427e4b01246b21c524e


Varmasti myös paljon mukavia vegaanisia vaihtoehtoja löytyy. Kuva jouduttiin lainaamaan Telegraph-lehden sivuilta.


Soijapalaa aasialaisittain

Kuva on mikä on, mutta tässäpä resepti paketin kyljestä (yhdelle tai kahdelle)
- keitä alle 4 dl vettä, laita kasvisliemikuution puolikas siihen - ota vesi liedeltä, pari desiä soijapaloja kattilaan imeytymään - Pannulle sipuli ja pari valkosipulin kynttä  - Lisää hetken päästä hieman lientä pannulle, sekä currya tai kurkumaa pari ruokalusikallista, ite laitoin kurkumaa ja chiliä - Lisää sitten kuutiot, mutta ei vielä vettä - Anna hautua hetki - Lisää sitten vesikin, itse laitoin vielä lisäksi puoli purkkia soijakermaa - Hauduta 15 min, lisää pippuri ja soijakastiketta pikkuisen - Tarjoa esim täysjyvä-couscousin kanssa - Kuuntele vaikka slaavimusaa samalla :) Kiitos Slavisti!


Vegaaninen nokkosmuhennos

Ohje:

- hienonnettu ja ryöpätty (kiehautettu) nokkonen pannulle Keiju-voihin
- paista
- lisää soija- tai muu vegaaninen kerma
- mausteiksi suola, pippuri, muskottipähkinä
- syö esimerkiksi salaatin ja uusien perunoiden kanssa

Esityksestä

Suklaakaurajäätelöä, kookosjogurttia ja mansikoita

- Vegaanista suklaajäätelöä - Mansikoita Belgiasta - Kookoksen makuista soijajogurttia

Pähkinänsärkijä-satukirja ja ruotsalaista feminismiä

Löysin sipoolaisesta kirjankierrätyspisteestä aivan ihania kirjoja. Tähän asti minulle oli tuttu vain Pähkinänsärkijä-baletti, mutta en edes tiennyt satukirjasta, joka on kai jostain 1800-luvun alusta peräisin! Kärleken och äktenskapet kirja sopii tämän ikäiselle naiselle oikein hyvin, tosin saa nähdä onko feminismin lukeminen ruotsiksi liian haastavaa :)

Esiintymisasun osa

Uuniperuna kasvistäytteellä

Tässä on vissiin ollut kaikenlaista, joten blogia on päivitelty hieman laiskasti.  Lisäksi puhelimeni temppuilee taas, joten sillä bloggaaminen ei ole onnistunut. 
Uuniperuna kasvistäytteellä
- kermaviili (tai vegaaninen jogurtti) - oliiveja - sipulia - tofua - valkosipulia - kurkkua - pippuria - perunoita voi pitää uunissa noin tunnin 225 asteessa

Vegaaniset tennarit?

En tiennyt aiemmin, että nahkatuotteisiin liittyy myös hyvinkin paljon epäeettisyyksiä, ja eläimiä tapetaan ja kohdellaan esimerkiksi Intiassa aika karmein tavoin pelkästään nahan vuoksi, joten olen saanut motivaatiota hoitaa tulevaisuuden hankinnat mahdollisimman nahattomasti. Eikä se nahkakaan sen ikuisempaa ainakaan tennareissa ole, nykyiset ovat kestäneet kohta pari vuotta ja alkavat olla jo aika entiset.

Pikkuhiljaa etsin siis vegaanisia, kivoja tennareita. Heluna Shopista löysin tällaiset, mutta en ole vielä kokeillut. Onko vinkkejä? Kengät Veg Supreme Black.


Ikkunan takana

Tänään on rentouttavat näkymät ikkunan takana, vaikka hommia pitääkin paiskia.

Herkkusieni-tofukiusaus (vegaaninen)

Nappasin reseptin Vegaaniset kasvisruoat -facebook -ryhmästä: 

Herkkusieni-tofukiusaus 4-5:lle 400 g tuoreita herkkusieniä
1 kg perunasipulisekoitusta (pakaste)
2 sipulia
4 valkosipulin kynttä
1 pkt savutofua1
 tl suolaa
1,5 tl savupaprikajauhetta
1/4 tl mustapippurirouhetta
1 rkl kuivattua tilliä
4 dl kaurakermaa
Pilkoin herkkusienet ja paistoin niitä vähän aikaa tilkassa öljyä (tämän vaiheen saatan laiskuuksissani joskus jättää välistä ja laittaa sienet raakana vuokaan). Pilkoin sipulit ja sekoitin isossa kulhossa perunasuikaleisiin. Puristin valkosipulit sekaan ja lisäsin mausteet, kuutioidun tofun ja sienet, joista valutin paistaessa syntyneen liemen pois. Sekoitin ja kaadoin vuokaan. Kaiken päälle kaurakermat ja paistoin 200 asteessa noin tunnin. Paistoaika riippuu mm. uunista, vuoan muodosta ja halutusta kypsyysasteesta.




Uudet

Armi elää!

Tämän elokuvan haluan nähdä. Minna Haapkylä oli muuten myös uusimmassa Arto Nybergin ohjelmassa, jossa kertoi opiskelevansa elokuvatuottamista, tosi mahtava juttu!

Kaurapuuro rusinoilla

Kaurapuuro on ollut viime aikojen lemppari, hyvää kun laittaa osan vaikka kauramaitoa ja keittää liedellä edes joskus, ei mene kuin pari minuuttia. Onkohan mikro ekologisempi? Piti käyttää hillopurkkeja kun kaikki lautaset oli koneessa. Kuvassa muuten myös mukana nykyään omassa aamiaispöydässä harvinainen vieras, juustoviipale.

Tanssiasuja

Tästä näköjään tuli tällainen lauantai, jolloin tehdään pieniä asioita. Päädyin miettimään tanssijuttuja ja kirjasin ylös ostoslistaa. Tuntuu, että piakkoin tarvisin kärkitossut hieman kovemmilla pohjilla, ainakin lisäksi, tuskin vielä edellisiä heittäisin pois.

Lisäksi balettitrikoot alkaa olla siinä kunnossa, että pitäisi hankkia ehkä paritkin uudet, voisi hankkia edes yhdet vaaleatkin.

Sitten tietysti löysin jotain tosi söpöä:

https://www.piruetti.fi/tanssi-ja-baletti/lammittelyasut/uutuus-pehmeat-ja-kauniit-lammittelyshortsit/9858

Shortsit olisi kyllä ekstraa, en niitä niin oikeasti tarvi. Muutakin mitä en tarvi: ehkä selästä avoimempi ja sirompi balettipuku, kuin nykyinen. Toisaalta olen vähän sellainen, että ostan tarvittavat ja ylimääräisiä vain harvemmin :)

Lisäksi saattaisin tarvia tyllihameen, sellainen pidempi, ei liian ohut, olisi mielessä. Kuva on sivustolta Ballerina & Liikunta.



Paprika-kesäkurpitsakakut ja tulinen tomaattikastike (vegaaninen)

Kirjasta Mustikka, ruis ja rypsi - Voimaruokaa Suomesta (Soisalo, Voutilainen)
Paprika-kesäkurpitsakakuut, 4 annosta, hieman muunneltuna
- keitä 1,5 dl ohraa, keitä puolessa litrassa vettä, lisää vaikka puolikas kasvisliemikuutio - pilko 1 sipuli, 10 kpl vihreitä oliiveja, 1 kesäkurpitsa - kuullota sipuli öljyssä pannulla, lisää kesäkurpitsa, anna hautua - lisää valmis ohra, hieman joitakin siemeniä ja oliivit seokseen pannulle - leikkaa paprikat puoliksi, poista sisälmykset, laita öljyttyyn vuokaan, pannulle - täytä paprikat, peitä leivinpaperilla - paista 200 asteessa  puolisen tuntia, ota hieman ennen loppua paperi pois, niin saavat väriä - tarjoa tomaattikastikkeen tai kermaviilikastikkeen ja esim. salaatin kanssa
Tässä ohjeessa muunsin riisin ekologisempaan ohraan
Tulinen tomaattikastike, tarjotaan kylmänä
- purkki tomaattimurskaa - pari valkosipulin kynttä - chilimaustetta - persiljaa - viinietikkaa 2 tl - öljyä hieman - suolaa - 1-2 tl hunajaa / sokeria - 1 viipale leipää, revi …

Kuvien blogi ottaa kantaa kevään vaaleihin

Kuvien blogi tarkkailee myös yhteiskuntaa, vaikka usein kepeä onkin, niin kuin elämäkin. Ajat kuitenkin erityisen sellaiset, että politiikan merkitys korostuu.

Uudellamaalla äänestän ja tuen Mai Kivelää (vas), Vaasan vaalipiirissä tuen Matti Tuomaalaa (sit. vihr.).

Olen muutenkin siivonnut lukuluetteloa ja lisännyt sinne vaalisivut nyt muutamaksi kuukaudeksi.

Itse asiassa Matin ja Main tavoitteet ovat hyvin samankaltaisia, molemmat painottuvat periksiantamattomasti ympäristökysymyksiin, jotka ympäristökriisin selvittämiseksi ovat aivan oleellisia. Lisätietoa löytyy nettisivuilta, molemmilla ehdokkailla myös facebook-sivut.

Mitä te lukijat pohditte vaaleista? Itse ajattelen, että tämä perussuomalainen, kokoomuslainen ja keskustalainen Suomi on jo aika nähty ja edustaa taantumuksellisuutta. Nykyinen vaalikausi ei ole ollut mukavaa aikaa elää täällä.

Vem tänder stjärnorna

Oma viikonloppu: Lämmin bataatti-papusalaatti ja banaanismoothie

On ollut sellainen viikonloppu, että tuntui, että tarvii lepoa ja tylsyyttä, joten sitä olen tavoitellut. Kuitenkin siinä sivussa pitkästä aikaa napsinut pari kuvaa ja kokkaillutkin. Bataatit olisi voineet enemmänkin pehmetä, mutta smoothiesta tuli kyllä jotakin uskomatonta, samaan aikaan kirpeä, pehmeä ja raikas.

Lämmin bataatti-papusalaatti (kasvis)

http://www.yhteishyva.fi/ruoka-ja-reseptit/reseptit/lammin-bataatti-papusalaatti/014383

Millähän vegaanisella ainesosalla voisi korvata raejuuston?

Banaani-smoothie (vegaaninen, 2 pientä lasia)

- appelsiinimehua 1 dl
- 1 alpro soija sitruuna (?) jogurtti, neljän pakkauksesta
- 1 banaani


Laukun sisältö

Lähetetty Windows Phonesta

Vegaaninen kasviskorma

Sipulia, tofua, hyvä itse sekoitettu mausteseos (kuminaa, inkivääriä, kurkumaa, valkosipulia, tomaattisosetta, öljyä, garam masalaa ym), kookoskermaa.

Sipuli kuullotetaan, lisätään tehty mausteseos sekä tofu. Annetaan kypsyä, lisätään kookoskerma.

Lähetetty Windows Phonesta

Kreikkalainen salaatti leivitetyllä tofulla (vegaaninen)

Lähetetty Windows Phonesta

Ekomatkailua Vilnaan

Sanotaan, että jokaiselle vilnalaiselle on oma kirkko, kyllä niitä onkin tosi paljon. En ole kovin uskonnollinen, mutta tällä reissulla olen piipahtanut jo varmaan ainakin viidessä kirkossa ihan vain olemassa hiljaa. Pääkatedraalissa todistin katolisia menoja, se on kiinnostavaa. Vilna on myös arkkitehtuurin kaupunki.

Kuvat ja teksti ei nyt suostu yhteistyöhön, joten kuvat ensin ja selitykset sitten.

Liettualaiset arvostavat perinteisiä ruokiaan, ja itsekin niistä tykkään, vaikka raskaita ovatkin. Oikeasti kylmä punajuurikeitto on kesän juttu, mutta piti kuitenkin kokeilla.

Vegaaniuteen taipuvana kokee kyllä huonoa omaatuntoa vieraassa ympäristössä, vaikka satuin kerran vegaanipaikkaankin, se oli aika lähellä Pilies-katua.

Vilnassa kiemurtelee parikin jokea, Neriksen toisella puolella on vanha ja toisella uusi kaupunki. Tykkään kyllä kun on paljon puistoja, kukkuloitakin, väljyyttä. Vanhakaupunki on kai suojelukohdekin, niin on kiva, ettei sitä voi miten vain muutella. Vilnan kaupunki…

Winter day

Lähetetty Windows Phonesta

Vegaaniset burritot

Ohje täältä mukaellen: 

http://pidempikorsi.tumblr.com/post/12125040987/papuburrito

Lähetetty Windows Phonesta

Valkosipulikeitto (vegaaninen/kasvis)

Teinpä aika hyvän keiton mukaellen jostakin nettireseptistä, jota en puhelimella saa laitettua. Ohje meni näin:

- valkosipuleita vaikka useampi lasiastiaan, joka kestää uunin, älä kuori, mutta erottele kuitenkin kynnet, uuni täysille ja 45 min, ai niin ja öljyä vähän + suola ja pippuri

- pilko hieman vähempi määrä valkosipuleita sekä sipuleita sen verran kuin haluat, kuullota sipulit keijussa / öljyssä pannulla, ehkä noin kuusi min, että tulee läpinäkyviä, lisää myös paahdetut valkosipulit

- lisää timjamia 1,5 teelusikkaa

- lisää jalotofu palasina sekaan

- hauduttele ja tarkastele, lisää vegaanista maitoa / kermaa ja vettä niin paljon kuin tarvii, itse laitoin maitoa 1 dl, vettä useamman

- jos haluat, laita parmesan-juustoa lautasten pohjille valmiiksi, kun keitto on kiehahtanut, nosta sitä juuston päälle

- sirauta sitruunamehua

Bon appetit! Hyvät aromit tuli, upea maku paahdetussa valkosipulissa. Sopii muuten lievään flunssaan oikein hyvin.

Lähetetty Windows Phonesta

Blogivuosi 2014

Hups heijaa, on jo vuosi 2015. Katsotaan vielä blogivuotta 2014.

Tammikuu

Iloinen muisto on turkkilaisesta aamupalasta. Olen aika laiska järjestämään usein mitään erityistä, mutta joskus on kyllä tosi hauska saada aikaiseksi vaikka jotakin tällaista.



Helmikuu

Viime vuodet ovat olleet myös haaveiden toteuttamista, on kyllä aika kiva fiilis kun joskus pitkään tavoitellut haaveet toteutuvat yksi toisensa jälkeen. Yksi niistä on ollut kunnollisen kameran hankkiminen, seuraava olisi sitten kuvaamisen opettelu :D No, askel kerrallaan.


Maaliskuu 

Tallinnan musiikkiviikko oli oikeasti kiva tapahtuma. Joskus tulevaisuudessa olen miettinyt, että jos kävisi tsekkaamassa vaikka balettia tai muuta tanssia Tallinnassa ja Kumu-museokin kiinnostaisi.. Ainahan voi myös törmätä kuumaan näyttelijään Juhan Ulfsakiin Tallinnan kaduilla, heh heh.



Huhtikuu

Junot Diaz herätti keväällä.


Toukokuu

Ooh.




Kesäkuu

Kokkailtiin esim kasvishampurilaisia, oli ihania.



Heinäkuu

Kesän yksi ikimuistoisimmista illoista liittyy Utöh…