Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2016.

Uuteen viikkoon

Viikonloppuna tuli hilluttuakin, vaikka olisi kannattanut syödä paremmin ennen. Sunnuntai menikin lepäillessä.
 Mutta joskus rellestämisestä voi olla hyötyäkin, voi mellastaa huoliaan pois. Vaikka siinä kun ne purkautuvat, voi luotettu kaverikin saada mitä ei ansainnut.
 Kuitenkin ihan mukavasti päässyt viikkoon kiinni. Kohta lounaskokkailuksi spagettia, ja vielä viisi minsaa suunnittelua yhdelle tunnille. Kuitenkin olen jo tänään saanut hyvinkin aikaan. Jaoin viikon töitä kolmelle päivällä, ehtii siinä muutakin sitten.
Hyvää alkusyksyä!

I Need You

Söpö siirtotatuointi

Syksyn ajastusta & käynnistysvaihe

Olen vielä syksyn orientaatiovaiheessa, muutosvaiheet usein takkuavat. Tanssitunnit on ajastettu ja alkaneet, tykkään kirjoittaa kalenteriin koko syksylle moiset.

Ohjelmaa tuntuu nyt olevan ihan hyvin ja se saa elääkin. Ilmaisun opetteluakin. Toisen tutkinnon opinnoista olen ehkä poissa, mutta haluaisin niin erään sivuaineen muualta sinne ennen kuin jää pikkupaussille.

Olo on hyvä, suunta on hyvä ja merkityksellinen. Viikonloppuna Joukkovoimaa ja kaikkea. Hyvä.
Juuri nyt on jotenkin vähän tukalaa, haluaisin mennä metsään tassuttelemaan. Ehkä menenkin Kaisaniemen puistoon, muistan, että siellä oli eilen supervihreää ja kaunista. Sain synttärilahjaksi lahjakortin hierontaan, paikka on mun kotikadulla! Varasin jo ajan ensi viikoksi. Muutenkin on kyllä uskoa asioihin, mutta olot on hieman hassuja aina välillä.