Siirry pääsisältöön

Elokuussa junalla Italiaan


Minulla on ollut pidempään tiedossa mahdolliset häät Pohjois-Italiassa ihan elokuun lopulla. Tänään lopullinen kutsu sitten saapui, ja matkan järjestelyt voi aloittaa. Heti piti tietysti etsiä mekkoa häihin, ja sellainen taitaa ollakin, huh. Kuten myös kengät ja laukku löytyy ennestään.

Kirjoitan matkasta blogiini, sillä olen tällä hetkellä noin 1,5 vuoden mittaisessa lentolakossa, noin puolessa välissä ollaan menossa. Nyt lakko laitetaan tositestiin. Haasteena on, että periaatteessa minun pitäisi olla ainakin kolmessa paikassa yhtä aikaa tuolloin elokuun lopussa. Häät ovat kuitenkin olleet tiedossa jo niin kauan, että olen erittäin päättäväisesti niihin menossa. Ajattelen ainakin nyt, että muut asiat ovat järjestelykysymyksiä.

Tänään ehdin jo soittaa VR:n Junalla Eurooppaan -palvelunumeroon, hyvää palvelua sainkin. Minulle kerrottiin, että todennäköisesti minun kannattaa matkustaa Interrail-lipulla, ensin laivalla Tukholmaan ja siitä lähteä pudottelemaan alaspäin. Laivalipusta saa kuulemma Interrail-lipulla alennusta.


Mikäli mahdollista, ja mikäli koko junamatkan suunnittelu ei mene aivan totaalisen pieleen, niin olisi tarkoitus viettää matkalla ehkä parisen viikkoakin. Matkoihin suuntaansa menee noin pari päivää. Taukoakin olisi ehkä kiva pitää, vaikkapa Kööpenhaminassa. Italia on minulle uusi maa, joten sielläkin haluaisin käydä eri paikoissa. Ja kaikkihan siellä on lähellä, Euroopassa, niin kuin Euroopasta Eurooppaan matkaavat sanovat.

No, minulle siis suositeltiin 22 päivän Interreil-lippua, sen hinta on 393 euroa plus paikkalippujen ja laivojen hinnat. Hääkutsuun vastasin jo myöntävästi, seuraavaksi haasteena on varmaan noiden muiden aikataulujen sumpliminen, hiukan jännittääkin miten tässä kaikessa käy. Ja huikean jännittävää lähteä matkaan yksin! Pohjois-Italiassa, jossa häät ovat, tietenkin tapaan hääparin, ehkä muunkin tutun ja muita ihmisiä, muuten en sitten tiedä. Joskus keväällä oli puhetta tavata Budapestissä asuva kaverini.

Tällä hetkellä olo matkan suhteen on jännittynyt mukavalla tavalla, vaikka mutkiakin voi tietenkin tulla matkaan. Tuntuu kuitenkin siltä, että nyt matkan suunnittelu on vielä auki, ja mahdollisuudet miltei rajattomat. Etelä-Ranskakin kiehtoo.

Ensimmäinen kuva täältä:

http://www.suedtirol.info/mediaObject/smg/images/Buehne/Themen/Bozen/original/Bozen.jpg



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikä lintu?

Tää video on kyllä viime vuoden kesäkuulta. Videon kuvaaja heiluu ihan onnettomasti ja tietenkin puhuu päällekin. Mutta menköön. Kannattaa muuten lukea tähän lintuun liittyvä klassikkokirja.

Naamio

Lähetetty Windows Phonesta