Siirry pääsisältöön

Kasvissyöjän tai vegaanin herkkuja


Kävin yksi päivä palloilemassa Stockmannin Herkussa. Muistelin jotenkin, että se olisi kiva paikka, mutta ahdistuinkin tavaran paljoudesta, myytävänä olevasta hanhenmaksesta ja Herkun asiakkaista. No, nappasin kuitenkin muutamia juttuja kokeiluun.

Ostin luomu-colaa, vihreää oliivitapenadia  (uusi sana) ja munakoisoja tomaattikastikkeessa. Munakoisot näistä varmaan ovat ekologisimpia, käsittääkseni colajuomien ja oliivien viljely imee aika hirveästi vettä. Aina on myös kiva ostaa jonkun muun kuin Coca-Cola Companyn tuotteita. Kola on oma paheeni kyllä.

En ole mikään ravintoasiantuntija, mutta huomio kiinnittyi luomu-kolassa myös siihen, että se on makeutettu agave-siirapilla sokerin sijasta. Ilmeisesti sen ravintoarvot ovat sokeria paremmat:

http://www.olivialehti.fi/jenseninkiusaus/2009/09/tunnetko-jo-agavesiirapin/

Toisaalta se tuntuu tulevan kaukaa, minkähänlainen muuten on sen tuotantoprosessi? Saa valaista jos tietää. Tuossa kolassa oli myös hauska pähkinäinen vivahde. Tölkin hintakin oli melko kohtuullinen, varmasti alle parin euron se jäi, jos ei lähempänä euroa.

Oliivitapenadi ja munakoiso tulevat järjestyksessä Italiasta ja Kreikasta. Aina kun ostan jotakin Kreikassa tuotettua, niin ainakin kuvittelen, että siitä olisi heidän kurjalle tilanteelleen jotakin hyötyä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikä lintu?

Tää video on kyllä viime vuoden kesäkuulta. Videon kuvaaja heiluu ihan onnettomasti ja tietenkin puhuu päällekin. Mutta menköön. Kannattaa muuten lukea tähän lintuun liittyvä klassikkokirja.

Naamio

Lähetetty Windows Phonesta