Siirry pääsisältöön

Vuosi 2013

Kuumepäivän (vaikka töitäkin joutuu tekemään) kunniaksi voisin tästä sohvatoimistolta koostaa hieman blogini tapahtumia vuodelta 2013, Karinin Karkki-blogin inspiroimana. Heti kun blogia rupesi selaaamaan vuoden alusta, tuli mieleen, että aijai nyt se kamera on hankittava heti, joskohan sen ehtisi joululahjaksi itselleen hankkia.

Tammikuu

Vuoden alussa taisi tulla löydettyä Krunikassa sijaitseva mutkaton kiinalainen ravintola Family:

"Vaikka ravintolassa tuntuu käyvän asiakkaita, on siellä silti mukavan rauhallinen tunnelma, ainakin silloin kun me olemme käyneet. Toivotan Familylle pitkää ikää ja menestystä, jota kassalla oleva kissapatsaskin takoi tassullaan, vai vaurauttako sittenkin. "




















http://kuvienblogi.blogspot.fi/2013/01/kolme-pienta-kasvisannosta.html



Helmikuu

Vuoden alussa tuli myös palattua tanssimaan kärjille, nämä tossut tosin ovat ikivanhat. Piti hankkia uudetkin tossut, tosin kärkitossut kuluvat niin nopeasti, että olen hieman kahden vaiheilla, joko keväällä joutuu hankkimaan uudet.



















http://kuvienblogi.blogspot.fi/2013/02/tossut.html



Maaliskuu 

Päädyin vuokralaiseksi eräälle työhuoneelle. Huone on lähes ilmainen, joten mietin sen käyttöä vieläkin. Kun on enemmän aikaa, niin voisi mennä sinne taas retkelle. Eipä muuten tule niin kauheasti Töölössä käytyä.



















http://kuvienblogi.blogspot.fi/2013/03/seasons-change.html


Huhtikuu 

Viime keväänä tuli oltua aika paljon yliopiston uudella kirjastolla lueskelemassa, myöhemmin urakoiminen sitten kantoikin hedelmää, vaikka aika kevyesti halusin sen ottaa tällä kertaa.



















http://kuvienblogi.blogspot.fi/2013/04/kaisaniemi-tossut-weber-ja-uunilasagne.html


Toukokuu

Kesä oli hyvä ja tuli aikaisin, kokeet menivät hyvin, pystyi relaamaan ja kuuntelemaan rempseää saksalaista rockia.






Kesäkuu 


Luin feminististä kirjallisuutta. Tein kyllä paljon muutakin.

"Galeotto fu il libro e chi lo scrisse, kuten vanha kaverini Dante sanoisi. Runot kaupittelevat rakkautta ja niin niiden tekijätkin."





Heinäkuu

Vietin rantaelämää. Eiran uudella uimarannalla parasta on se, että siellä voi makoilla aivan vesirajan tuntumassa. 





Elokuu 

Kiertelin viikkokausia yksin ympäri Eurooppaa. Tapasin äkäisiä, mutta hellyyttäviä nuoria miehiä, mukavia ausseja, todistin oletettavasti rakkautta vuoristokappelissa. Menin sekaisin Heidelbergistä. Yksin matkustaminen oli niin mielenkiintoista ja opettavaistakin, että suunnitelenpa ja mahdollista uutta reissua ensi keväälle, ehkä enemmän itäreittiä..





Syyskuu 

Yritin palata arkeen, mutta mielessäni taisin vieläkin olla matkalla. Fiilistelin tuttua ballerinaa musiikkivideolla ja suunnittelin tanssiasioita. 







Lokakuu 


Sairastelin lokakuussa, niin kuin olen sairastellut koko syksyn, todella inhottavaa, varsinkin kun hommaakin on niin paljon, enkä ole oikeastaan voinut toipua kunnolla, koska omassa tapauksessani se saattaisi kestää viikkoja. Jee jee, nyky-työelämä.

Tein ilmastolaskurin. Lentolakko, joka on vieläkin meneillään, oli vaikuttanut paljonkin.



Marraskuu 

Kiire yltyy loppuvuotta kohti. Tuntuu, että tein lähinnä lounaita töihin, jos sitäkään. 





Joulukuu 

Kiire jatkuu, ihminen kärsii. Lohduttava tekijä on jo yllättävän pian häämöttävä eräänlainen muutos, jota oikeastaan aika lailla odotan. 





Entäpä te, miten summaisitte vuotta 2013 omalta osaltanne?






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikä lintu?

Tää video on kyllä viime vuoden kesäkuulta. Videon kuvaaja heiluu ihan onnettomasti ja tietenkin puhuu päällekin. Mutta menköön. Kannattaa muuten lukea tähän lintuun liittyvä klassikkokirja.

Naamio

Lähetetty Windows Phonesta